torstai 28. kesäkuuta 2007

Nastaterroristi kiusaa Lauttasaaren pyöriä

Terseiset Nådiksesta!
Kattokaas armaan renkaat, mitä Vararenkaan edustaja bongasi tämän päivän Hesarista:
Lähes sata pyörää on tuotu korjattavaksi puhjenneen kumin takia
Julkaistu: 28.6.2007 lehdessä osastolla Kaupunki
Anu Ilomäki

Joku tai jotkut kylvävät nastoja Lauttasaaren pyöräteille.
Kevään ja kesän aikana Lauttasaaren Pyörä ja urheilu -liikkeeseen on tuotu jo lähes sata polkupyörää korjattavaksi nastan puhkaiseman kumin takia. Liikkeen myyjä Tero Rajamäki kertoo, että pyöriä tuodaan nastaterrorismin takia huoltoon melkein päivittäin.
Nastoja on levitelty myös Lauttasaaren liepeille.
"Yhdessä vaiheessa moni oli ajanut nastoihin Ruoholahden puolella. Myös Espoon puolella on heitelty nastoja teille", Rajamäki kertoo.
Nastojen viljely ei ole pelkästään tämän kesän ilmiö, vaan ongelma on poliisille tuttu aikaisemmiltakin kesiltä.
"Kyseessä on valitettavasti Helsingille tyypillinen ilmiö. Aikaisempina kesinä nastoja on ollut esimerkiksi Kruununhaassa ja nyt sitten eniten Lauttasaaressa", sanoo ylikonstaapeli Lauri Hakkala.
Nastaongelmaa selvittävät poliisin pyöräpartiot.
"Nastoittajan motiiveja vahingontekoon ei voi kuin arvailla. Yleensä tällaisissa tapauksissa on kyse henkilöstä, joka on jostakin syystä närkästynyt pyöräilijöille", Hakkala sanoo.
Ai kamala sentäs! Näin ne terroristit vaan leviää entisestään! Olisiko nashtarenkaan aika ryhtyä toimenpiteisiin?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oishan se pitänyt arvata! Onneksi en kulje Ruoholahteen pyörällä, olis ihan varmana jo kumit puhki. Perkhele. Se on kyllä huomattu, että mennä vuosina mm. Kruna on ollut nashtoitettu...